Pyhiinvaellus on vanha kristillinen tradiitio. Tuhansien vuosien ajan myös juutalainen kansa on vaeltanut vuosittain Jerusalemiin. Samoin ovat monet kritityt tehneet.
Santiago de Compostelan vaellus on saanut alkunsa perimätiedosta, jonka mukaan apostoli Jaakob olisi kuollut Santiagossa ja että hänet olisi haudattu sinne. Vuosittain tuhannet kristityt ja osa myös ei kristittyjä, lähtevät eri puolilta Eurooppaa caminolle eli pyhiinvaellukselle kohti Santiagoa. Caminolle voi lähteä eripuolilta Espanjaa, Ranskaa tai Portugalia. Diplomiin hyväksytty kilometrimäärä jalkaisin on vähintään 100km. Peregrino, joksi pyhiinvaeltajaa kutsutaan, kerää pyhiinvaelluspassiinsa kaksi leimaa joka päivä matkan varrella olevista majoitus - tai ravitsemusliikkeistä.
Peregrinon odotetaan elävän caminolla seitsemän periaatetta ohjenuoranaan: yksinkertaisuus, hiljaisuus, hitaus, huolettomuus, jakaminen, vapaus, hengellisyys.
Kahdentoista päivän camino on minulle ollut osittain näitä kaikkia. Elämän asenteeseeni on löytynyt uutta ulottuvuutta. Toisten huomioiminen, yksinkertaiset puitteet, hiljaisuuden kuunteleminen, rukouksen ja mietiskelyn tärkeys.
Perille pääsy vaikeuksista huolimatta kannusti. Saavutin sen sittenkin. Kiitos kaikille blogini seuraajille ja siunattua syksyn jatkoa!

Majoittuminen etappien välillä hoituu tavallisesti majataloissa eli albergueissa. Ne ovat joko julkisia tai yksityisiä. Niissä voi viipyä vain yhden yön kerrallaan. Koska ne ovat edullisia, joutuu mukavuustekijöistä tinkimään. Yhdessä makuusalissa saattaa olla toistakymmentäkin yöpyjää, miehet ja naiset sekaisin. Pimeimpinä yön tunteina voi kuulla kuorokuorausta, joten herkkäunisimmille suositellaan korvatulppia. Lisäksi niissä on yleensä yhteiskeittiö, suihkut, vessat ja pyykinpesumahdollisuus. Kommuunielämää aidoimmillaan!
Eräänä päivänä satoi kaatamalla ja tuuli vielä painoi sateen vaakasuoraan kohti. Olin taivaltanut yli 25km sinä päivänä, kun vihdoin saavuin majataloon illan hämärissä sadeviitasta huolimatta olo oli kuin uitetulla koiralla. Majatalo oli jo lähes täynnä, mutta onneksi vielä petipaikka löytyi. Paikka sijaitsi kerrarikerroksessa, jossa ei ollut kunnon ilmanvaihtoa. Kosteus sisällä oli kaikkialla, lasit huurussa ja ilma tunkkainen. Suihkusta tuli kylmää vettä ihmiset kuljeskelivat levottominen edestakaisin.
Totesin, että kengät olivat kastuneet myös sisäpuolelta, eikä olisi toivokaan saada niitä kuivaksi aamuun mennessä. Jotenkin uni tuli sinäkin iltana ja aamuun heräsin hyvissä ajoin. Keitin teeveden ja aloin juomaan sitä, kun samassa koko majatalosta meni sähköt. Ulkona oli vielä pimeä, joten taskulampulle oli nyt käyttöä. Seuraavat pari päivää kuljin märissä kengissä!

Caminon reitit on yleensä merkitty joko erivärisin nuolin tai silpukkasymboolein. Välillä myös ns. Kilometripylväillä, jossa on merkitty kuljettu matka ja jäljellä oleva matka Santiagoon ja vielä nuoli.
Joskus reittien kulkua on vaikea seurata koska joka risteyksessä ei välttämättä ole merkkiä siitä minne pitää seuraavaksi mennä. Harha-askeleilta voi joutua ottamaan kuuman, pitkän päivän lomassa. Myös ohjeistus perinteiselle reitille voi tehdä "turhan" ylimääräisen kiepauksen, vaikka suoraa tietä mennen päästään samalle reitille.
Kävi niin, että olin tulossa loivaa pitkää mäkeä ylös. Mäen päällä nuoli näytti vasemmalle. Siinä oli maantie, jota pitkin lähdin kulkemaan. Kohta huomasin caminon kulkijoita menossa kanssani samaan suuntaan mutta maantien vieressä olevaa pikkutietä. Tajusin olevani väärällä tiellä. Lähdin oikaisemaan pikkutielle ruohikon poikki. Maasto oli hieman viettävä ja juuri kun omin pääsemässä pikkutielle jalka jäi kiinni piikkipensaaseen. Sen myötä lensin kaaressa pikkutielle kasvot ensimmäisenä maata viistäen. Silmäkulma auki ja verinaarmuja siellä täällä.
Sain onneksi heti avun parilta saksalaiselta, jotka osasivat ensiaputaidot. Kun hoidot oli tehty, pääsin jatkamaan matkaa. Matkalla sattuu ja tapahtuu!

Joskus tarinan aloitus on vaikeaa. Tällä kertaa vaikeudet ovat olleet lähinnä fyysisiä. Ilta toisensa jälkeen uni on tullut sekoittaamaan ajatukset.
Takana on kahdeksan vaelluspäivää ja kilometrejä ainakin sataseitsemänkymmentä. Aamupalan jälkeen rinkan pakkaaminen ja tien päälle. Ensimmäiset kilometrit menevät rinkan painoon totutellessa. Pitkillä tasaisilla taipaleilla olkapäissä alkaa ilkeästi kaihertaan ja asentoa täytyy vaihtaa tämän tästä. Ylämäissä kaikki huomio kiinnittyy tasatahtiseen etenemiseen sauvoja apuna käyttäen. Hengityskapasiteetti toimii silloin täysillä ja hiki nousee otsalle ja selkään.
Kohta alkaa kengissä pikkuvarpaiden puolella tuntua ikävä jomotus. Joka askel sattuu ja kävelystä tulee taaperrusta. Pakko avata kengät ja ottaa sukat pois. Nyt on rakkolaastareille käyttöä! Onneksi niiden asennus hieman helpottaa oloa.
Kun myöhäinen iltapäivä koittaa, odotukset majapaikan nopeasta löytymisestä kasvavat. Päivän viimeinen tunti on vaikein. Eteneminen on hidasta.Iltapäivän aurinko paahtaa täysillä tai koko päivän jatkunut sade on kastellut kaiken ja olo on turta.
Näin jatketaan päivästä toiseen ja toiveena on
, että päämäärä joskus koittaa.

Tämä on jatkokertomus matkan varrelta muistiin merkityistä tapahtumista.

En pyri olemaan kovin looginen enkä välttämättä aina kirjoita eksaktia totuutta, ehkä mielummin sopivasti väritettynä ja toivottavasti riittävän mielenkiintoisesti, että jaksat kahlata tekstin läpi.
Muuttolintujen lailla odotan malttamattomana, josko kohta pääsen nousemaan yläilmoihin ja vaihtamaan maisemaa kesämaahan. Aloitan n. viikon päästä pitkään haaveillun matkan, caminon, Portugalin Porton kaupungista kohti Santiago de Compostelaa. Aikaa tälle 250 km:n matkalle olen varannut pari viikkoa. Harjoitusvaelluksia on tullut tehtyä satunnaisesti erityisesti keskittyen ylämäkien koluamiseen. Kunto on siis kohtalainen. Enemmän asiaa ensi viikolla👍