Majoittuminen etappien välillä hoituu tavallisesti majataloissa eli albergueissa. Ne ovat joko julkisia tai yksityisiä. Niissä voi viipyä vain yhden yön kerrallaan. Koska ne ovat edullisia, joutuu mukavuustekijöistä tinkimään. Yhdessä makuusalissa saattaa olla toistakymmentäkin yöpyjää, miehet ja naiset sekaisin. Pimeimpinä yön tunteina voi kuulla kuorokuorausta, joten herkkäunisimmille suositellaan korvatulppia. Lisäksi niissä on yleensä yhteiskeittiö, suihkut, vessat ja pyykinpesumahdollisuus. Kommuunielämää aidoimmillaan!
Eräänä päivänä satoi kaatamalla ja tuuli vielä painoi sateen vaakasuoraan kohti. Olin taivaltanut yli 25km sinä päivänä, kun vihdoin saavuin majataloon illan hämärissä sadeviitasta huolimatta olo oli kuin uitetulla koiralla. Majatalo oli jo lähes täynnä, mutta onneksi vielä petipaikka löytyi. Paikka sijaitsi kerrarikerroksessa, jossa ei ollut kunnon ilmanvaihtoa. Kosteus sisällä oli kaikkialla, lasit huurussa ja ilma tunkkainen. Suihkusta tuli kylmää vettä ihmiset kuljeskelivat levottominen edestakaisin.
Totesin, että kengät olivat kastuneet myös sisäpuolelta, eikä olisi toivokaan saada niitä kuivaksi aamuun mennessä. Jotenkin uni tuli sinäkin iltana ja aamuun heräsin hyvissä ajoin. Keitin teeveden ja aloin juomaan sitä, kun samassa koko majatalosta meni sähköt. Ulkona oli vielä pimeä, joten taskulampulle oli nyt käyttöä. Seuraavat pari päivää kuljin märissä kengissä!