Joskus tarinan aloitus on vaikeaa. Tällä kertaa vaikeudet ovat olleet lähinnä fyysisiä. Ilta toisensa jälkeen uni on tullut sekoittaamaan ajatukset.
Takana on kahdeksan vaelluspäivää ja kilometrejä ainakin sataseitsemänkymmentä. Aamupalan jälkeen rinkan pakkaaminen ja tien päälle. Ensimmäiset kilometrit menevät rinkan painoon totutellessa. Pitkillä tasaisilla taipaleilla olkapäissä alkaa ilkeästi kaihertaan ja asentoa täytyy vaihtaa tämän tästä. Ylämäissä kaikki huomio kiinnittyy tasatahtiseen etenemiseen sauvoja apuna käyttäen. Hengityskapasiteetti toimii silloin täysillä ja hiki nousee otsalle ja selkään.
Kohta alkaa kengissä pikkuvarpaiden puolella tuntua ikävä jomotus. Joka askel sattuu ja kävelystä tulee taaperrusta. Pakko avata kengät ja ottaa sukat pois. Nyt on rakkolaastareille käyttöä! Onneksi niiden asennus hieman helpottaa oloa.
Kun myöhäinen iltapäivä koittaa, odotukset majapaikan nopeasta löytymisestä kasvavat. Päivän viimeinen tunti on vaikein. Eteneminen on hidasta.Iltapäivän aurinko paahtaa täysillä tai koko päivän jatkunut sade on kastellut kaiken ja olo on turta.
Näin jatketaan päivästä toiseen ja toiveena on
, että päämäärä joskus koittaa.